
Kun ongelmia ei enää olisi, millaista asiakkaani seksielämä olisi? Asiakkaani vastasi, että hänen kumppaninsa hymyilisi seksin aikana.
Kun kuuntelen asiakkaitani, he toistavat puheessaan joitain asioita. Siksi kyvystä hahmottaa kokonaisuuksia on hyötyä.
Yksi asiakkaani mainitsi useasti huumorin. Heidän parisuhteessaan oli hyvää huumoria, mutta seksielämässä oli haasteita.
Pyysin asiakastani kuvittelemaan tilanteen vuoden päähän. Kun ongelmia ei enää olisi, millaista heidän seksielämänsä olisi?
Asiakkaani vastasi, että hänen kumppaninsa hymyilisi seksin aikana. Kumppani oli hymyileväinen, mutta seksi oli vakavaa "suorittamista".
Tartuin sanaan hymy. Se oli paljon konkreettisempi asia kuin huumori. Mitä asiakkaani voisi tehdä, että hänen kumppaninsa alkaisi hymyillä seksin aikana?
Näinkin pieneltä kuulostavan asian oivaltaminen voi alkaa viedä eteenpäin. Ajatukset siirtyvät pikkuhiljaa ongelmista ratkaisuihin. Kiitos asiakkaalleni, kun sain kertoa keskustelustamme.
Ovatko hymy ja ilo läsnä sinun seksielämässäsi? Mitä pitäisi tapahtua, että ne lisääntyisivät?